Lakeuden Kuu

JukkaJukka Kinnusen (soolokitara) ensikosketus kitaraan tapahtui todennäköisesti hänen kummisetänsä Veijo Kinnusen (tunnustettu Gretsch-kitaristi) luona jo hyvin pienenä. Samoilta vierailuilta syöpyi mieleen myös instrumentaaliklassikko Telstar, jota olisi voinut kuunnella kuulokkeista loputtomiin. Oman kitaran saamisen jälkeen soittaminen oli jatkuvaa (lyhyen tauon aiheutti veljen kyllästyminen rämpytykseen, minkä jälkeen kitaran kaulan kiinnitys jouduttiin uusimaan).

Viime vuosina Jukka on soittanut satunnaisesti Jokke Kytö nimellä esiintyvän kitaristilaulajan rinnalla. Jokken kautta Jukka tutustui myös muihin alueen muusikoihin ja eräänä kauniina keväänä sattuma kuljetti Marko Lahden treenikämpälle. Musiikki/kitaristimieltymys on ollut kallellaan brittiläiseen musiikkiin: The Beatles, The Shadows, Eric Clapton, Mark Knopfler, Johnny Marr (The Smiths), Edge (U2). Suomalaisista Esa Pulliaisen merkitystä ei voi tietenkään ohittaa. Anssi Kelan innoittamana akustinen kitara löytyi uudestaan, Gretschkin on nyt hankittu.

Johtuneeko soittotaitonsa vajavaisuudesta, mutta Jukka ei ole koskaan ollut erityisen mieltynyt ns. tiluttelijoihin, eli soitetaan mieluummin vähän mutta asiaa!

 

Lähetä palautetta






Sivustolla on 1 vieras